| Digestive Adult Dog |
Maksan vajaatoimintaMaksalla on elimistössä lukuisia eri tehtäviä. Maksa tuottaa muun muassa ![]() veren hyytymistekijöitä ja vastaa kuona-aineiden hajotuksesta ja erityksestä. Lisäksi maksa toimiin monien eri aineiden, kuten vitamiinien varastona. Maksasairaus saattaa johtaa ruokahaluttomuuteen, laihtumiseen, nesteen kertymiseen vatsaonteloon, oksenteluun, hyytymishäiriöihin, keltaisuuteen ja keskushermosto-oireisiin. Maksan toiminnan häiriö voi johtua monista eri syistä. Taustalla voi esimerkiksi olla kasvainsairaus, tarttuva maksatulehdus (koiran adenovirus), maksalle myrkyllisen aineen aiheuttama vaurio tai rodulle tyypillinen alttius tietyn tyyppiselle maksan vajaatoiminnalle (esim. bedlingtoninterrieri, dobermann ja cockerspanieli). Maksan vajaatoiminnan syy pyritään selvittämään, jotta oikea hoito voidaan valita. Maksakudos on onneksi hyvin uusiutuvaa, joten vauriot voivat olla palautuvia. Oikea ruokinta tukee maksasairaan koiran hyvinvointia ja ruuan valkuaisaineiden tulee olla helposti imeytyviä, jotta elimistössä ei synny maksalle haitallisia yhdisteitä kuten ammoniakkia. Maksasairaan koiran ruoka on Digestive Adult Dog. Virbac Digestive Adult Dog RAVINTOAINEKOOSTUMUS: Valkuainen 25%, rasva 17%, mineraalit 7,5%, kuitu 2%, kosteus 8%, kalsium 1,1%, fosfori 0,9%, A-vit. 11 000 IU/kg, D3-vit. 1 100 IU/kg, E-vit. 500 mg/kg. VALMISTUSAINEET: Sian-, kanan- ja kalkkunanliha (osittain hydrolysoitu), kuivattu kananmuna, maissi, riisi, maissiproteiini, pregelatinoitu tärkkelys, pellavansiemen, juurikaskuitu, puhdistettu savi, soijalesitiini, sulavia kuituja, merisuola, fruktooligosakkariideja, koliini, laktobasilleja, mineraaleja, hivenaineita ja vitamiinia. Sisältää EU:n hyväksymiä antioksidantteja. Muuntokelpoinen energia: 409 Kcal/100g. Valkuainen suhteessa energiaan: 67g/Mcal. ![]() Saatavana 1,5 kg, 3 kg, 7,5 kg ja 13,5 kg pakkauksissa. Kysy lähimmältä eläinlääkäriltäsi!
|

